Makla Laine

”Koen että elämässä tärkeintä on myötäeläminen ja muiden kohtaaminen. Vaikka kuolema on nykymaailmassa lähes siivottu piiloon, on se kuitenkin taiteessa läsnä. Esimerkiksi kirjallisuudessa, musiikissa, kuvataiteessa sen voi kohdata ja niiden avulla sitä voi käsitellä.”

Makla Laine (s. 1962–) on helsinkiläinen kehitysvammaisten ohjaaja ja kuvataiteilija, joka on valmistunut Taidekoulu Maasta vuonna 2001. Hän on Salon taiteilijaseuran jäsen. Luonnollinen-teemanäyttelyssä on esillä Laineen keraamisista pienoisveistoksista koostuva installaatio Pratum florulentum: floribus mirabilis et magnificis ornatum (Kukkiva niitty: koristeltu ihmeellisillä ja loisteliailla kukilla). Se on syntynyt osittain terapeuttisena itseilmaisuna yhä kovenevan yhteiskunnallisen ilmapiirin vastapainoksi. Pienet keraamiset kukat edustavat yksilöllisyyttä, yhteisyyttä, kukoistusta, mutta myös hauratta ja kiertokulkua.

”Kaikki mikä elää ja kukoistaa tulee kerran kuolemaan, maatumaan ja antamaan voimaa uudelle kukinnolle. Elämän kiertokulku on vääjäämätöntä. Mutta keramiikkakukat taas ovat ikuisia jo pelkästään siksi, koska savi on sintraantunut keramiikaksi ja se ei enää maadu. Ne tosin voivat särkyä mutta lohkeamatkin ovat ikuisia ja tulevaisuuden arkeologit saattavat löytää niitä jostain maakerrostumista…

Nuoruuteni 1980-luvulla eläneenä homomiehenä silloinen AIDS-hysteria istutti minuun valtavan kuolemanpelon. Kehitin itselleni suojakuoren, jonka läpi ei päässyt kukaan. Olen pyrkinyt vapautumaan tästä pelosta. Sittemmin kuolemasta on tullut lohdullinen kumppani, joka muistuttaa elämän hetkellisyydestä.  Oma isäni kuoli ennen kuin hän täytti 64. Itse olen nyt jo 63-vuotias, joten sekin vie ajatukset kuolemaan. 

Olen useasti varioinut töissäni suuresti ihailemani Hugo Simbergin Kuoleman puutarhaa, ja kokenut hänen töissään valtavaa sympatiaa ja lempeyttä kuolemaa kohtaan. Toivon ihmisten kokevan kukkaveistokseni lohdullisina. Itselleni ne edustavat toivoa, lohtua ja hetkellisyyttä.”